Pertti ratsula wikipedia
Historia | Muotitavaratalo Ratsula
Vuoden alussa toimitusjohtaja Pertti Ratsula ja myyntijohtaja Eila Ratsula siirtyivät eläkkeelle. Uutena toimitusjohtajana aloitti Matti Ratsula. Johtoryhmän …
Ratsula on palvellut asiakkaitaan vuodesta 1924 lähtien. Tässä katsaus menneisiin vuosiin. 1930 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 2020 1924 Yrityksen perustaminen Gösta Wilsson, 22-vuotias nuorukainen Turusta, osti porilaisen B. Arifullen’in konkurssipesän ja aloitti sen kangas- ja lyhyttavaravaraston loppuunmyynnin lokakuun 27. päivänä 1924. Myymälä sijaitsi kauppatorin
Ratsulan suku tekee kauppaa Porissa jo 4. sukupolvessa
Ratsulan suvun tarina: Miten muotitavaratalo Ratsula on selvinnyt Porissa 95 vuotta, kun vaatekauppa on niin kilpailtu ala? – Satakunta – Satakunnan Kansa
28.4.2019 — Pertti ja Eila Ratsula istuivat toistensa viereen ensimmäisellä luokalla 1. syyskuuta 1940. Arvasikohan opettaja, että he istuivat vierekkäin …
Aiemmin tällä viikolla julkisuuteen tuli surullinen tieto, että Tiina Ratsula-Hällström on menehtynyt. Hän oli kolmannen polven Ratsuloita. Julkaisemme uusintana vuonna 2019 julkaistun kirjoituksen Ratsuloiden suvusta: kuinka lennokkaasta patriarkasta Gösta Wilssonista lähti liikkeelle kauppiassuku, joka toimii Porissa yhä tänäkin päivänä?
Pertti Ratsula | Facebook
Pertti Ratsula on Facebookissa. Liity Facebookiin ja pidä yhteyttä käyttäjän Pertti Ratsula ja muiden tuttujesi kanssa. Facebook antaa ihmisille…
null – Pertti Ratsula täytti vuosia – Narukerä ry
Narukerä ry – null – Pertti Ratsula täytti vuosia
14.1.2019 — Pertti Ratsula täytti vuosia. Seuran uusimmat. Ei uutisia. Jaoston uutisarkisto. Narukerä ry. Tietosuojaseloste. Powered by Jopox.
Porin Lyseo – Wikipedia
Porin Lyseo – Wikipedia
Vuoden lyseolaisetMuokkaa · 2000 Tapani Vainio-Mattila · 2001 Kari Uusitalo · 2002 Pertti Ratsula · 2003 Tero Vaara · 2004 Leena Reikko · 2005 Matti Linnainmaa · 2006 …
Ratsula – Wikipedia
Ratsula – Wikipedia
Ratsula on muun muassa seuraavien suomalaisten henkilöiden sukunimi: Gösta Ratsula (ent. Wilsson, 1902–1972), kauppias, yrittäjä ja yritysjohtaja, …
Narukerä – Wikipedia
Seurassa pelanneita pelaajiaMuokkaa · Pertti Ratsula · Pertti Juhola · Kalevi Ruuttu · Erkki Väkiparta · Vladimir Plavunov · Aleksander Pershin · Juri Pershin · Kimmo …
Narukerä – Wikipedia
Narukerä is a Finnish bandy team based in the town of Pori in the Satakunta region of … Pertti Ratsula · Pertti Juhola · Kalevi Ruuttu · Erkki Väkiparta …
Muotitavaratalo Ratsula – Y-tunnus: 0136873-9 – Finder
Muotitavaratalo Ratsula – Y-tunnus: 0136873-9 – Yritystiedot, taloustiedot, päättäjät & hallituksen jäsenet
Finder.fi kertoo Muotitavaratalo Ratsula yrityksestä kaiken olennaisen yhteystiedoista alkaen … Hallituksen puheenjohtaja; Pertti Gösta Juhani Ratsula, …
Finder.fi kertoo Muotitavaratalo Ratsula yrityksestä kaiken olennaisen yhteystiedoista alkaen aina talous- ja päättäjätietoihin asti.
Keywords: pertti ratsula wikipedia
